lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ankara aikakausi käänsi minut kuin joen. Elämäni...

Ankara aikakausi käänsi minut
kuin joen.
Elämäni vaihdettiin. Se virtasi 
toiseen uomaan, omani ohitse,
enkä nyt rantojani tunne.
Oi kuinka monesta näytöksestä jäinkään pois,
kuinka monesti väliverho nousi ilman minua
ja laski taas. Kuinka monia ystäviä
en kertaakaan elämässä kohdannut,
ja kuinka monen kaupungin ääriviiva
olisi nostanut kyyneleet silmiini,
kun nyt tunnen vain yhden kaupungin
ja löydän sen unessa hapuillenkin.
Ja kuinka monet runot jäivät kirjoittamatta,
ja niiden äänetön kuoro minut ympäröi
ja ehkä vielä joskus minut tukehduttaa...
Minulle ovat tuttuja alut ja loput
ja elämä lopun jälkeen, ja vielä jokin,
jota ei nyt ole tarvis muistella.

Ja joku toinen nainen anasti 
minun ainokaisen paikkani
ja laillistakin laillisemman nimeni
ja jätti minulle vain liikanimen,
josta tein varmasti kaiken minkä pystyin.
Voi että en pääse edes omaan hautaani.

Mutta joskus kevään villi vihuri
tai sattumalta nähty sana kirjan sivulla
tai jonkun hymy äkkiarvaamatta vetää
minut tuohon elämään, jota ei ollut.
Sinä vuonna olisi tapahtunut sitä,
tänä vuonna tätä: olisin matkustellut,
nähnyt, pohtinut ja muistellut,
siirtynyt uuteen rakkauteen kuin peiliin,
mielessä tympeä tieto pettämisestä
ja rypystä, jota ei vielä eilen ollut...
Mutta jos sieltä jostain katselisin
nykyistä elämääni, tietäisin vihdoin,
mitä on kateus...

- Anna Ahmatova -
Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)

torstai 11. huhtikuuta 2013

Riemuitseva rakkaudentunnustus


Katso, minä tulen tiellesi kuin päivännousu
ja heitän rakkauteni syliisi.
Se putoaa yllesi kuin ruususade,
se ympäröi sinua kuin sykähdyttävä auringonpaiste.

Oi armas, et sinä voi rakkaudelleni mitään.
Heitä se pois, tallaa se jalkoihisi,
pakene sen alta maailman ääriin,
kaikkialle on se seuraava sinua.
Suurena, ihanana, riemuitsevana
on se ympäröivä sinut, minne kuljetkin.
Ja minun ääretön onneni on tekevä sinutkin onnelliseksi.

Etkö näe, että olen saanut armon korkeimman silmissä,
että tiet ovat avautuneet minulle äärettömyyksiä kohti?
Etkö ymmärrä, että siksi nyt seison edessäsi pystypäin
ja ylpeänä ja riemuitsevana huudan sinulle ihanan tunnustukseni:
Minä rakastan, rakastan sinua!

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Nuoruus

Minä olin niin nuori ja kiihkeä,
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan.
Ja punaiset lyhdyt loisti
ja viulut ja saksofonit soi,
bulevardien liekkimerta
kadun asfalttipinta joi.

Minä tuijotin yöhön räikeään
käsin, kasvoin palavin.
Yön hurma sai minut vapisemaan
niin että huohotin.
Kadun liekkimeressä loisti
pedonsilmät autojen,
minä olin niin kipeän nuori
ja yksinäinen.

Minä itkin joskus salaa,
kuten nuoruus itkeä voi,
kun punaiset lyhdyt loisti,
ja viulut ja saksofonit soi.
Yön suurissa tanssisaleissa
hien tuoksu ja puuterin
oli sairaan kiihkeä niinkuin
minun sielunikin.

Minä olin niin nuori ja kiihkeä
ja kuumasilmäinen.
Bulevardeilla kiilsivät katseet
silmien maalattujen.
Kipein, ihanin nuoruuteni,
- niin katkerana nään -
miten hukkui se pimeän hotellin
porraskäytävään.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja (WSOY 2003)